Historia

Historia2017-01-27T11:16:50+00:00

Buddhalaisuus on ikivanha perinne ja pitkän historiansa aikana se on muuntunut vastaamaan monien erilaisten kulttuurien ja hyvin erilaisten ihmistyyppien tarpeita. Tämän tuloksena se kukoistaa nyt monessa näennäisesti eri muodossa. Tämä voi helposti hämmentää länsimaalaisen. Tässä luvussa käsittelemme hyvin lyhyesti kuinka buddhalaisuus on kehittynyt näiden 2500 vuoden aikana ja toivottavasti selvitämme myös joitakin mahdollisia sekaannuksia.

Varhaisbuddhalaiset ja luostarien alkuperä

Buddhan elinaikana ja monia vuosia hänen kuolemansa jälkeen hänen seuraajansa muodostivat väljärakenteisen yhteisön, johon kuului ”täyspäiväisiä” – miehiä ja naisia, jotka omistivat kaiken tarmonsa henkiselle kehitykselle ja muiden opettamiselle ja opastamiselle – sekä maallikkoja, jotka näiden tehtävien lisäksi hoitivat maallisemmat asiat hankkien toimeentulon ja hoitaen lastensa kasvatuksen. Kaikkia heitä yhdisti se, että he olivat ”turvautuneet” – eli omistautuneet Valaistumiseen pyrkimiselle ja Buddhan opetuksien toteuttamiselle käytännössä sekä toistensa kohtelemiselle ystävyydellä, rakkaudella ja myötätunnolla.

Täyspäiväiset tässä ”sanghassa” – kuten buddhalaista yhteisöä kutsuttiin silloin ja kutsutaan yhä – eivät olleet munkkeja ja nunnia sanan tavallisessa merkityksessä vaikka olivatkin luopuneet kaikesta maallisesta omaisuudesta. He eivät asuneet luostareissa ja suurimman osan vuodesta he kävelivät paikasta toiseen, asuivat ulkosalla ja hankkivat elantonsa kerjäten – hyvin samalla tavalla kuin Buddha itse oli tehnyt. Vain sateisen monsuunikauden aikana he asettuivat paikoilleen kokoontuen majoihin ja muihin väliaikaisiin suojiin meditoimaan ja tutkimaan yhdessä opetuksia. Aikojen kuluessa näistä sadekausien leireistä kasvoi suurempia ja muodollisempia ja vähitellen yhä useammat munkit ja nunnat lakkasivat matkustamasta asettuen niihin pysyvästi. Nämä leirit olivat alku luostariperinteelle, josta on tullut keskeinen piirre joissakin buddhalaisissa koulukunnissa.

Theravada ja mahayana

Levitessään pitkin Intiaa buddhalainen munkkien ja nunnien yhteisö jakaantui pian moniin erilaisiin koulukuntiin. Mutta painotuseroistaan huolimatta nämä olivat hyvissä väleissä keskenään ja eri suuntauksia edustavat buddhalaiset tapasivat ja kommunikoivat säännöllisesti, jopa asuen ja tehden harjoituksiaan saman katon alla. Tämä suvaitsevainen asenne on ollut pysyvä piirre buddhalaisuudessa ja on näkyvissä tänäänkin.

Oman ajanlaskumme 100-luvulle tultaessa oli kehittynyt kaksi suurta buddhalaisuuden haaraa. Toinen oli vanhoillisempi haara, jonka ainoa yhä olemassaoleva koulukunta on theravada-koulukunta eli ’vanhimpien tie’ (sen väheksyjät käyttävätä siitä yleensä nimitystä hinayana eli ’pienempi kulkuneuvo’). Toinen oli joustavampi haara, jonka kannattajat käyttävät siitä nimitystä mahayana eli ’suurempi tie’.

Theravadabuddhalaiset perustavat opetuksensa nk. paalinkieliseen kaanoniin, joka koostuu ajanlaskumme alkua edeltäneen vuosisadan aikaisista pohjoisen Intian paalinkielisistä kirjoituksista. Jo monen sadan vuoden ajan näitä opetuksia oli välitetty eteenpäin suullisessa perinteessä, ne oli järjestetty ja muotoiltu yhtenäisiksi ja melko varmasti niihin oli tehty lisäyksiä. Mutta huolimatta väistämättä mukaan tulleista epätarkkuuksista ja lisäyksistä paalinkielinen kaanon lienee varsin tarkasti tallentanut monia Buddhan suullisesti antamia opetuksia ja luultavasti ilmaisee ne monin paikoin melkein samoin sanoin kuin mitä Buddha itse käytti. ”Vanhimpien tien” seuraajat korostavat paljon opetustensa historiallista aitoutta eivätkä halua omaksua sellaisia harjoituksia joita ei ole paalinkielisessä kaanonissa erityisesti selostettu. Tästä syystä Theravada edustaa buddhalaisessa perinteessä vanhoillisempaa haaraa kuin Mahayana, jonka seuraajat ovat aina olleet halukkaampia soveltamaan opetusta olosuhteiden ja harjoittajan persoonallisuuden mukaan.

Mahayanabuddhalaisuus ja bodhisattvaihanne

Mahayanabuddhalaisuus syntyi reaktiona eräisiin epäpäteviin Buddhan opetusten sovellutuksiin. Näitä olivat Buddhan tallennetun sanan kirjaimellisen jäykkä korostaminen joskus jopa hänen opetuksensa aidon hengen kustannuksella, taipumus nähdä luostarielämä ainoana tienä Valaistumiseen ja taipumus nähdä Valaistumisen tavoittelu henkilökohtaisen vapautumisen itsekkäänä etsimisenä.

Vastapainoksi näille taipumuksille mahayanabuddhalaiset tutkivat syvällisemmin Buddhan opetusten filosofisia ulottuvuuksia ja omaa henkistä kokemustaan. He yrittivät löytää ja saattaa jälleen arvoon sellaisia harjoituksia, jotka soveltuivat niin maallikoille kuin luostarielämää viettäville. He alkoivat uudelleen korostaa lämmintä myötätuntoista suhtautumista muihin olentoihin.

Tämän uuden korostuksen myötä mahayanabuddhalaisuus painotti paljon selkeämmin epäitsekästä, myötätuntoista toimintaa ja kehitti uuden version buddhalaisesta henkisestä ihanteesta. Vanhempi ihanne että ihmisestä tulee arhat (arhat = ’kunnianarvoisa’) oli joidenkin mielestä tullut merkitsemään ylevää eristäytymistä tavallisesta ihmiskunnasta. Mahayana ei pidä ihanteenaan ihmistä, joka on vain nauttii autuudestaan vapauduttuaan tämän maailman kärsimyksistä. Ihanteena on ihminen, joka on nähnyt tätä tuntemaamme maailmaa pidemmälle, mutta joka päättää edelleen toimia tässä maailmassa tämän maailman hyväksi, koska tuntee voimakasta myötätuntoa ja yhteyttä kaikkien olentojen kanssa.

Tämä uusi henkinen ihanne sai sanskritinkieliseksi nimekseen ’bodhisattva’. Bodhisattvaihanne oli mahayanabuddhalaisille tärkeä kahdesta syystä. Ensinnäkin se painotti Valaistumisen epäitsekästä ja myötätuntoista puolta, joka ”hinayanabuddhalaisilta” heidän mielestään oli unohtunut. Toiseksi se oli ihanne, johon saattoivat pyrkiä kaikki buddhalaiset riippumatta siitä asuivatko he luostareissa.

Vajrayana – ’timanttikulkuneuvo’

Noin 500-luvulla alkoi Intiassa kehittyä buddhalaisuuden kolmas päähaara. Tämä on vajrayana, timanttikulkuneuvo. Joskus sitä kutsutaan tantriseksi buddhalaisuudeksi. Vajrayanassa käytetään erilaisia voimakkaita symboleja ja rituaaleja. Näin saadaan yhteys yksilön tiedostamattomiin voimavaroihin, jotka sitten käytetään antamaan harjoittajalle vauhtia kohti Valaistumista. Tantrinen buddhalaisuus on ”esoteerinen” perinne siinä mielessä, että se edellyttää suoraan gurulta saatua initiaatiota tai ’voiman siirtoa’ ja että sitä voidaan todella harjoittaa vain opettajan henkilökohtaisessa ohjauksessa. Se edellyttää, että oppilas on kehittynyt jo hyvin pitkälle, että hänellä on vahva itsekuri ja erittain suuri myötätunto muita kohtaan. Ilman näitä perusominaisuuksia voi olla hyödytöntä tai jopa vaarallista harjoittaa vajrayanan opetuksia. Ja tästä syystä vajrayanaopettajat perinteisesti valitsevat oppilaansa suurella huolella varmistuen siitä, että näiden motiivit ovat epäitsekkäät ja puhtaat ja että nämä pystyvät hallitsemaan voimavaroja, jotka tantrinen harjoitus vapauttaa.

Buddhalaisuuden heikkeneminen – ja leviäminen

Noin vuosien 900 ja 1100 välillä omaa ajanlaskuamme – jolloin buddhalaisuutta oli ollut Intiassa jo 1500 vuoden ajan – se katosi melkein kokonaan syntymämaastaan. Lopullisena syynä tähän katoamiseen olivat muslimien hyökkäykset. Nämä hävittivät buddhalaiset luostarit ja yliopistot ja murhasivat munkkeja järjestelmällisesti. Mutta vaikka islamin leviäminen antoi kuoliniskun buddhalaisuudelle Intiassa, tietyt piirteet Intian buddhalaisuudessa edesauttoivat sen heikkenemistä. Se oli alkanut keskittyä valtaviin luostarikomplekseihin, jotka oli helppo väkivalloin hävittää. Se oli tullut riippuvaiseksi rikkaista ja vallanhimoisista hyväntekijöistä. Ja se oli menettänyt kosketuksen tavallisiin Intian kylissä asuviin ihmisiin. Hindulaisuus, jonka juuret olivat syvällä kylien jokapäiväisessä elämässä, kesti paljon paremmin muslimien vihamielisyydet.

Mutta kauan ennenkuin buddhalaisuus katosi Intiasta, se oli jo levittäytynyt Intian niemimaata ympäröiviin maihin. Jo kolmannella vuosisadalla ennen ajanlaskumme alkua siitä tuli Sri Lankan virallinen uskonto ja sieltä se levisi etelään ja itään: Thaimaahan, Burmaan, Kamputseaan ja Indonesiaan. Näissä maissa theravada-koulukunta on edelleen tärkein henkinen perinne.

Myöhemmin syntynyt mahayana levisi Keski-Aasiaan, Himalajan seudulle ja Kiinan suureen imperiumiin ja sieltä edelleen Mongoliaan, Koreaan, Japaniin ja Vietnamiin. Näin siitä tuli perinteen kaikkein suurin haara. Vielä myöhäisempi vajrayana levisi samoja teitä kuin mahayana Himalajalle, Tiibetiin, Mongoliaan sekä Japaniin. Koska se oli vaativa esoteerinen perinne, se ei koskaan saanut yhtä laajaa kannattajajoukkoa kuin mahayana.

Buddhalaisuus lännessä

Vasta 1800-luvulla alettiin lännessä tulla tietoisiksi buddhalaisuudesta jonain muuna kuin pakanallisen kuvanpalvonnan muotona. Jotkut idänkävijät alkoivat oivaltaa, että tällä perinteellä on jotain arvokasta annettavaa, kuten näkyy Sir Edwin Arnoldin julkaisemasta runomuotoisesta Buddhan elämäkerrasta ’Aasian valo’. Mutta enimmäkseen buddhalaisuudesta kirjoittaneiden mielenkiinto oli tieteellistä. Tutkijoita kiinnosti erityisesti kaakkoisaasialaisen theravadakoulukunnan järkiperäinen analyyttisyys ja erityisesti se, että tämän koulukunnan opetukset perustuivat tekstikokoelmaan, jota lähemmäs Buddhan omia sanoja ei voi päästä. Tällaiset tutkijat yleensä näkivät theravadan ”oikeana buddhalaisuutena” ja hylkäsivät mahayanan ja vajrayanan myöhempinä vääristyminä.

1900-luvun alkupuolella theravadabuddhalaisuus oli edelleen tunnetuin ja arvostetuin buddhalaisuuden muoto lännessä, mutta vähitellen alkoivat tulla tunnetummiksi myös muut muodot. Viimeisten kolmenkymmenen vuoden aikana tietoa on suorastaan tulvinut ja suosituiksi ovat tulleet vuoron perään useat eri koulukunnat, esimerkiksi zen, joka on japanilaisen mahayanan eräs muoto. Viimeaikoina Tiibetin buddhalaisuus, joka on rikas yhdistelmä mahayana- ja vajrayanaperinteitä, mutta arvostaa myös theravadan säilyttämiä paalinkielisen kaanonin opetuksia on ollut monien kiinnostuksen kohteena.

Monien kiinnostus on ollut pelkästään teoreettista ja useimpien länsimaisten ”nojatuolibuddhalaisten” ainoa tapa olla mukana buddhalaisuudessa on kirjojen lukeminen. Mutta lännessä on nyt myös kasvava joukko käytännön harjoituksia tekeviä buddhalaisia. Sekä Euroopassa että Amerikassa on syntynyt temppeleitä, luostareita, yhteisöjä, toimintakeskuksia, meditaatiokeskuksia ja leirikeskuksia. Näistä useimmat pohjautuvat johonkin perinteiseen itämaiseen koulukuntaan, mutta jotkut uudemmat liikkeet kuten esimerkiksi Triratna eivät ole sidoksissa mihinkään itämaisen kulttuurin muotoon.

Näyttää siltä, että buddhalaisuus on tullut länteen jäädäkseen, ehkäpä siksi että sitä niin suuresti tarvitaan. Meidän yhteiskunnalliset ongelmamme eivät enää ole aineellisia. Meillä on jo tarpeeksi tavaroita ja kykyä hallita aineellista maailmaa, jos vain osaisimme käyttäytyä viisaasti. Tänään ongelmamme ovat pääasiassa psyykkisiä, emotionaalisia ja henkisiä. Ja vaikka näillä ongelmilla on juurensa kunkin yksilön tajunnassa, niiden vaikutukset ovat maailmanlaajuisia. Meillä länsimaisilla ihmisillä on nyt niin paljon valtaa, että teemme pian tästä kauniista planeetasta kaatopaikan ja tuhoamme siinä ohessa myös itsemme – näin käy jollemme tee jotakin toimintamme taustavoimille: ahneudelle, vihalle ja pelolle.

On ymmärrettävää, että me buddhalaiset toiveikkaasti ajattelemme tämän lännessä uuden henkisen näkemyksen olevan niitä harvoja keinoja, joilla perikato voitaisiin välttää – perustuuhan se Buddhan myötätuntoiselle tervejärkisyydelle. Mutta meidänkin on myönnettävä, että tällä hetkellä on ennenaikaista luulla buddhalaisuuden ratkaisevan planeettamme ongelmia. Ennenkuin voimme ratkaista planeettamme ongelmia on meidän kiinnitettävä enemmän huomiota planeetan siihen pieneen osaan, josta meillä on erityinen vastuu: me itse ja oma suhteemme meitä ympäröiviin ihmisiin ja maailmaan. Ja juuri tällä tasolla – yksityisen ihmisen ja hänen elämänsä tasolla – buddhalaisuudella voi jo nähdä olevan varteenotettava vaikutus lännessä. Viime vuosikymmenien aikana ne ajatukset ja harjoitukset, joita tässäkin kirjasessa on kuvattu, ovat vaikuttaneet syvästi monien ihmisten elämään. Monien ihmisten elämässä on nyt arvokkaampia tavoitteita, monien ihmissuhteissa uutta lämpöä. Ja monilla on nyt iloisempi, valoisampi käsitys siitä mitä on olla ihminen.

Mitä buddhalaisuus on

Chris Pauling

Introducing Buddhism


Chris Pauling esittelee buddhalaisuuden tällä tulostettuna noin 25-sivuisella kirjoituksella ”Mitä Buddhalaisuus on” (Introducing Buddhism)

Tämä teksti on saatavana myös kirjana.
Kustantaja: Länsimaisen buddhalaisen veljeskunnan ystävät, FWBO ry