Maailmankaikkeuden Luojaa, kaikkivoipaa Jumalaa, ei buddhalaisuudessa ole. Juuri tämä on monia ihmisiä miellyttävä puoli buddhalaisessa perinteessä, joten heille ei välttämättä ole iloinen yllätys kun he huomaavat että buddhalaiset harjoittavat jotain, mikä ainakin päällisin puolin näyttää hyvin samanlaiselta kuin jumalanpalvelus. Mikä on palvonnan tarkoitus uskonnossa, jossa ei ole Jumalaa? Mitä tekemistä on buddhapatsaalla, kumartamisella, resitaatiolla ja rituaaleilla sen kanssa että tullaan tiedostavammaksi ja positiivisemmaksi ihmiseksi?

Palvontaharjoitus voi buddhalaisuudessa yksinkertaisimmillaan ja spontaaneimmillaan olla rauhan tunteen tuovaa Buddhan kuvan katsomista. Se voi olla joidenkin perinteisten säkeiden resitointia. Se voi olla värikkään bodhisattvahahmon visualisointia mielessä. Tai se voi olla osallistumista monien muiden kanssa dramaattiseen koskettavaan rituaaliin, joka voi sisältää runosäkeitä, musiikkia, buddhalaisten kirjoitusten luentaa sekä uhrilahjojen – suitsukkeiden ja kynttilöiden – sytyttämistä alttarille.

Mutta oli näiden harjoitusten muoto mikä tahansa, niiden päätarkoitus on aina sama: vaalia ja vahvistaa palvonnallisia tunteita. Tämä tarkoittaa buddhalaisuudessa antaumusta, sitä että todella omistaudutaan etenemään polulla. Se merkitsee myös antaumusta itsensä ylittävänä asenteena, joka näkee elämän todellisen merkityksen olevan omien pienten halujemme ja pelkojemme yläpuolella ja tuolla puolen. Vaikka palvonnan kaksi puolta, antaumus omistautumisena ja antaumus minuuden ylittämisenä ovat tässä erottamattomat, on käytännöllisempää käsitellä niitä erikseen.

Antaumus ja omistautuminen

Jos haluaa menestyä jollakin alalla – taiteessa, tieteessä, urheilussa, missä tahansa ammatissa tai taidossa – täytyy paneutua ja omistautua. Täytyy antautua asialle. Ei voi olla todellisia saavutuksia ilman ponnistusta, eikä ole ponnistelua ilman omistautumista, joka saa jatkamaan silloin kun olisi helpompi luovuttaa. Jopa jonkin aivan tavallisen päämäärän saavuttaminen, kuten esimerkiksi liikeyrityksen menestyminen, vaatii pitkiä tunteja kovaa työtä ja sitkeää päättäväisyyttä sekä halukkuutta uhrata muut mieliteot ja vaihtoehdot. Toisin sanoen se edellyttää todellista antaumusta päämäärälle ja myös antautumista tekemään kaikki tarpeellinen sen toteutumiseksi. Ja henkinen saavutus ei varmasti ole yhtään helpompaa kuin liikeyrityksen saattaminen menestykseen. Kehittyäksemme henkisesti tarvitsemme voimakasta antaumusta päämäärälle sekä lujaa vihkiytymistä niiden välineiden käyttämiseen, jotka auttavat sen saavuttamisessa.

Kaikkien buddhalaisten korkein ihanne on tietysti Valaistuminen, joka henkilöityy Buddhan hahmossa. Välineet jotka auttavat menemään kohti Valaistumista ovat buddhalaiset opetukset, joita kutsutaan sanskritiksi nimityksellä Dharma, sekä omistautuneiden buddhalaisten henkinen yhteisö eli Sangha. Sanghan jäsenet voivat opastaa ja kannustaa meitä. Nämä kolme – Buddha, opetukset sekä yhteisö – ovat antaumuksen pääkohteet kaikissa buddhalaisuuden koulukunnissa ja niitä kutsutaan usein Kolmeksi Jalokiveksi. Kun joku omistautuu lujasti näille kolmelle, hänen sanotaan ”turvautuvan kolmeen jalokiveen”. Juuri tämä turvautuminen tekee buddhalaisen.

Joillekin voi termi ’turvautuminen’ kun sen kohtaa ensi kertaa olla kompastuskivi, koska se näyttää viittaavan todellisuuden väistämiseen tai pakenemiseen. Jos ajatellaan tarkemmin sanan merkitystä huomataan etteivät pelkästään buddhalaiset turvaudu, vaan jokainen turvautuu johonkin. Turvaudumme siihen minkä asetamme elämämme keskipisteeksi. Tavallisesti turvaudumme eri aikoina eri asioihin. Voimme turvautua fyysisiin aistinautintoihin kuten ruokaan ja seksiin. Voimme turvautua rahaan, hyvinvointiin, ammattiin tai varmaan toimeentuloon tai jonkin alakulttuurin elämäntyyliin tai alkoholiin tai huumeisiin. Voimme turvautua sukupuolikumppaniin, perheeseen tai ystäviin. Turvautuminen Buddhaan, buddhalaisiin opetuksiin ja henkiseen yhteisöön merkitsee sitä, että nuo epäluotettavat ja loppujen lopuksi epätyydyttävät turvautumisen kohteet eivät enää ole elämässämme keskeisessä asemassa, koska näkökulmassamme on tapahtunut perustavaa laatua oleva muutos. Olemme alkaneet tajuta, että todellinen hyvinvointimme on riippuvainen henkisestä edistymisestämme. Olemme alkaneet kehittää tarvittavaa omistautumista, jotta tämä näkemys pääsisi vaikuttamaan ratkaisevasti elämäämme.

On kenties helppo ymmärtää, että tarvitsemme omistautumista, jos aiomme päästä eteenpäin buddhalaisuuden harjoittamisessa. Mutta miksi tarvitsemme palvonnallisia harjoituksia, jotka saattavat ensinäkemältä tuntua oudoilta, vierasperäisiltä ja jopa nolostuttavilta?

Jotta voisimme vapautua meidät ehdollistaneista tavoista, on meidän murtauduttava ulos totunnaisista toiminta-, ajatus- ja tunnemalleistamme. Se joka on yrittänyt muuttaa yhtäkään vanhaa tottumustaan, tietää ettei se ole helppoa. Muutoksen tarpeellisuuden ymmärtäminen ei vielä saa muutosta aikaan. Tarvitsemme todellista inspiraatiota, jotta meillä olisi muutoksen vaatima voima ja päättäväisyys. Tarvitsemme usein myös muistutuksia että olemme päättäneet muuttua. Näin jaksamme vastustaa jatkuvasti alaspäin vetäviä vanhoja tottumuksiamme. Nämä ovat palvontaharjoituksen kaksi päätarkoitusta: inspiroida ja muistuttaa.

Eräs tapa ymmärtää, kuinka palvontaharjoitukset voivat auttaa, on kuvitella millaista olisi, jos sen sijaan että elämme nyt ja olemme tämänhetkisten ystäviemme ympäröimänä, eläisimme Buddhan ja hänen seuraajiensa aikana 2500 vuotta sitten. On helppo kuvitella, että jos näkisimme Buddhan päivittäin ja kuulisimme hänen opettavan ja seurustelisimme hänen korkealle kehittyneiden oppilaidensa kanssa, olisi kaikella tällä meihin voimakas vaikutus. Jos meillä olisi juuri nyt edessämme ihminen, joka on selkeä ja viisas, täysin avosydäminen ja jolla on rajaton määrä energiaa, niin hänen vaikutuksensa meihin olisi sähköistävä. Me irtaantuisimme äkisti pinttyneistä tavoistamme. Me olisimme inspiroituneita. Ja oma kehityksemme kohti valaistumista saisi äkillisen ja voimakkaan sysäyksen.

Jos meillä olisi tällainen henkilö edessämme, ei vain tänään vaan joka päivä, tämän silmät avaavan shokin vaikutus kertautuisi yhä uudelleen. Olisimme jatkuvan inspiraation vallassa ja muistaisimme koko ajan sen mikä on tärkeää ja mikä ei. Elämämme muuttuisi ratkaisevasti. Emme kärsisi tarmottomuudesta, epäilystä ja hajanaisuudesta tai meitä yleensä vaivaavista eri päämäärien välisistä ristiriidoista. Meillä olisi lujaa, yhdentynyttä ja Valaistumisen päämäärää kohti suuntautunutta tarmoa. Sellaisella tarmokkuudella tekisimme kirjaimellisesti ihmeitä!

Valitettavasti emme elä Buddhan aikana. Ja vaikka meillä ehkä on opettaja joka voi jossain määrin toimia Buddhan sijaisena, niin emme luultavasti tapaa häntä kovin usein. Mutta vaikka emme voi nauttia Valaistuneen olennon läsnäolosta päivittäin, voimme olla yhteydessä Buddhaan jonkin palvontaharjoituksen avulla mielikuvituksessamme. Ja tällainen säännöllinen yhteys mielikuvituksessa voi vaikuttaa aikalailla samoin. Se voi inspiroida meitä varsinkin jos annamme mielikuvituksemme ja tunteemme liikkua vapaasti. Ja maanläheisemmällä tasolla se muistuttaa elämän tärkeistä asioista, pitää yllä kosketusta henkiseen viitekehykseen ja keskittää voimavarat. Näin se estää meitä joutumasta alttiiksi vahingollisten vaikutusten ryöpyille, joita maailma syöksee päällemme kaiken aikaa.

Antaumus ja itsensä ylittäminen

Jotta vähänkään edistyisimme buddhalaisuuden harjoittamisessa, on meidän annettava siihen voimiamme. Tämä on tärkeä seikka ja tärkeä syy tehdä antaumuksellisia harjoituksia. Mutta se ei ole ainoa syy tehdä niitä. Toinen puoli antaumuksesta on omistautuminen jollekin omia pieniä halujamme ja pelkojamme korkeammalle ja laajemmalle asialle. Tässä mielessä antaumus on elämänasenne, joka siirtää painopisteen pois itsekkäistä huolista laajempiin ja tärkeämpiin asioihin. Käytännössä antaumuksellinen asenne voi ilmetä esimerkiksi henkisen opettajamme kunnioittamisena, osallistumisena Buddhan opetusten tunnetuksi tekemiseen tai ystäviemme auttamisena henkisessä yhteisössä. Se voi lopulta ilmetä voimakkaana haluna toimia koko maailmankaikkeuden hyväksi ja erityisesti meille läheisten elävien olentojen hyväksi.

Tässä mielessä antaumus on henkisen kehityksen tulosta. Se on yksi puoli laajentunutta näkemystämme ja osoittaa vapautumista itsekeskeisyydestä. Kun kasvamme, antaumus lisääntyy. Kun antaumus lisääntyy, me kasvamme. Tästä syystä antaumukselliset harjoitukset vaikuttavat suoraan edistymiseemme kohti Valaistumista. Ne auttavat meitä löytämään itsestämme voimakkaita positiivisia tunteita ja syventämään niitä. Sellaisia tunteita ovat esimerkiksi kunnioitus, kiitollisuus, lämmin yhteenkuuluvuuden kokeminen muiden kanssa sekä olemassaolon arvoituksellisen kauneuden ja mysteerin arvostaminen. Nämä tunteet syntyvät kun otamme askelia kohti itsemme ylittämistä. Niiden vaikutuksesta minuuden muurit ohenevat ja tulevat lopulta läpinäkyviksi. Pitkäaikainen säännöllinen antaumuksellisten harjoitusten tekeminen – eli siis näiden sydäntä laajentavien tunteiden kokeminen – voi vähitellen muuttaa asennoitumisemme olemassaoloon. Sen sijaan että kysymme jatkuvasti, mitä maailma voi tehdä meidän hyväksemme, alamme kasvaa eroon henkisestä lapsuudesta ja kysymme mitä me voimme tehdä maailman hyväksi.

Vasta-alkajat ja palvonta

Antaumukselliset palvontaharjoitukset ovat luovaa mielikuvituksen käyttöä. Ne eivät ole eleitä uskosta dogmeihin, eivät alistumista yliluonnolliseen valtaan eivätkä suosion anomista ja rukoilemista. Kuten mitkä tahansa mielen harjoitukset ne tulevat sitä helpommaksi mitä enemmän niitä tekee. Silti ei ole mitään syytä, miksi vasta-alkaja ei voisi ottaa osaa niihin ilman että tuntisi tehneensä emotionaalisia kompromisseja. Meidän ei tarvitse uskoa, että kirjan, elokuvan tai näytelmän henkilöt ovat tosia, jotta voisimme kokea näin mielikuvituksessamme – ja kehittää tunteitamme. Samoin ei tarvita mitään erityistä ”uskoa Buddhaan” tai mihinkään muuhun jotta voisi osallistua buddhalaiseen harjoitukseen. Voimme antautua niihin samaan tapaan kuin vastaanotamme taideteoksen (kirjan, musiikin) vaikutelmaa: luovumme tietoisesti ainakin ’esityksen’ ajaksi luonnollisesta – ja usein terveestä – epäuskoisuudestamme.

Palvontaharjoitus on luova harjoitus. Olisi kuitenkin väärin pitää sitä kyynisesti pelkkänä mielikuvituksen toimintana ja sen vuoksi jotenkin epätodellisena. Kun esimerkiksi kuvittelemme itsemme Buddhan eteen, voimme päästä kosketuksiin todellisten ja mahtavien voimien kanssa, jotka ovat olemassa meistä riippumatta ja joilla voi olla suuri myönteinen vaikutus meihin. Tätä voi olla vaikea uskoa ellei ole koskaan kokenut mitään tällaista. Mutta näin todella käy. Meillä kaikilla on jotain buddhaluonnosta syvällä sisimmässämme ja palvontaharjoitukset voivat saattaa meidät yhteyteen piilevien voimavarojemme kanssa. Kohtaamme oman viisautemme, myötätuntomme, jaloutemme, voimamme ja kykymme valaistuneeseen toimintaan. Kohtaamme oman sisäisen opettajamme. Näin buddhalaiset palvontaharjoitukset voivat olla tehokas tapa tuoda esiin käyttämättömät voimavaramme ja auttaa löytämään oman sisäisen rikkautemme.

Mitä buddhalaisuus on

Chris Pauling

Introducing Buddhism


Chris Pauling esittelee buddhalaisuuden tällä tulostettuna noin 25-sivuisella kirjoituksella ”Mitä Buddhalaisuus on” (Introducing Buddhism)

Tämä teksti on saatavana myös kirjana.
Kustantaja: Länsimaisen buddhalaisen veljeskunnan ystävät, FWBO ry